Henkikirjailijamme Andre Luiz kertoo meille erilaisista henkisen tasapainotto-muuden tapauksista ja syistä johtuvista seurauksista, mm. aivotoiminnasta, seksuaalisuudesta ja skitsofreniasta, joihin ’hulluuteen’ upottautuneet voivat joutua; sekä niistä lukuisista valonhenkien avunantotoiminnoista olemassaolon erilaisilla alueilla. Eikä mikään lakkauta heidän ystävällistä yhteistyötään, lohduttavaa välittämistään tai kehitystä edistävää palveluaan. ”Ennen kaikkea jotta voimme olla todellisia laillisia auttajia kärsiville hengille, olkoot he sitten jälleensyntyneitä tai ruumiittomia, on meidän välttämätöntä ymmärtää pahuus hulluutena, kapinallisuus välinpitämättömyytenä ja epätoivo sairautena. Kuitenkin jokaisessa tilanteessa, johon meidät johdetaan on aina kohteena olevan hyödyksi kätkettyjä opetuksia. Korkeamman suunnittelijat eivät koskaan kohdista meitä asioihin ja olosuhteisiin, jotka ovat tarpeettomia. Näin ollen sama Jumalallinen voima, joka takaa ihmisille hyväilevän tuulen, aiheuttaa heille tuhoisan myrskyn... Molemmat ovat kuitenkin välttämättömiä elementtejä kunniakkaassa elämässä.”