Nuoren miehen sydänsurut ja myrskyävät tunteet löytävät sanallisen muodon Joel Lehtosen runoissa. Jokainen runo on oma kokonaisuutensa, mutta yhdessä ne muodostavat myös selkeän narratiivin rakkauden kanssa painivasta nuorukaisesta. Yksinäisyys, rakkaus ja toivo yhdistyvät melankoliseksi kokonaisuudeksi, johon on helppo samaistua vuosisadankin jälkeen.Lehtonen on sanataituri, joka ei upota tunteita vaikeisiin sanakäänteisiin. Hän käyttää taitojaan tuodakseen aidot ihmistunteet etualalle ja antaakseen niille sanallisen muodon.