Categorias Ver Todas >

Audiolivros Ver Todos >

E-books Ver Todos >

Helmiä Mallorcalta

Helmiä Mallorcalta

Sinopse

Liike- ja ideamatka Mallorcalle kuulostaa rakennusfirman johdon mielestä oivalta idealta. Matkalle otetaan mukaan myös juuri menehtyneen osakkaan tytär Päivi Halme, josta kukaan seurueessa ei oikeastaan tiedä yhtään mitään. Päiviin olisi kuitenkin hyvä tutustua, sillä hänelle on testamentattu edesmenneen osakkaan osuus firmasta.Suunniteltu rannalla iloittelu ei mene suunnitelmien mukaan, sillä matkalla sataa vettä, sää on harmaa, eikä kaikki mene muutenkaan kuten oli alun perin suunniteltu. Ennen kaikkea Päivi ei ole ihan sellainen harmaavarpunen, kuin matkaan lähteneet miehet olivat olettaneet.Matkalle lähtevä ryhmä värikkäitä henkilöhahmoja viihdyttää aidossa ympäristössä kevyellä ihmissuhdedraamalla. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1997.